Kannanotto
Varsinais-Suomen Vihreät: Tuulivoiman edistämisessä huomioitava luontoarvot
Maakuntavaltuusto päätti 13.6.2011 Varsinais-Suomen tuulivoimavaihemaakuntakaavan
käynnistämisestä. Kaavalla on tarkoitus osoittaa tuulivoimatuotantoon parhaiten soveltuvat
alueet sisämaassa sekä rannikon suurilla saarilla. Tuulivoima-alan yristysten ja kuntakentän kasvaneen kiinnostuksen seurauksena tuulivoima-alueiden osoittaminen maakuntakaavassa on erittäin ajankohtaista.
Vihreiden energiantuotannon mallissa uusiutuvista energianlähteistä painotetaan tuulivoiman ja biopolttoaineiden lisäämistä. Tuulivoiman rakentaminen maalle on nykyään taloudellisesti kannattavaa sen nauttiman tuen ansiosta, ja sen lisärakentamista rajoittaa lähinnä luvituksen hitaus. Lupien saamisen nopeuteen tulee kiinnittää huomiota, mutta ympäristönäkökulmista ja kansalaisten oikeuksista tinkimättä.
Kemiönsaarella tuulivoima myötätuulessa
”Rannikolla eli Kemiönsaaren ympäristössä tuulee tehdyn tuuliatlaksen mukaan eniten. Varsinais-Suomen liiton selvitys osoittaa, että Kemiönsaaren pääsaarelta löytyy neljä tuulivoimapuistoille soveltuvaa laajempaa aluetta ja useampi pienempi alue. Tästä syystä Kemiönsaarella on vilkasta tuulivoiman suunnittelua tällä hetkellä. Maanomistajat ovat suhtautuneet hankkeeseen suotuisasti mutta myös vastustajia löytyy. Muun muassa keskustelu suojaetäisyyksistä käy tällä hetkellä kunnassa vilkkaana, kertoo keväällä perustetun Kemiönsaaren vihreiden puheenjohtaja Cati Huhta.
Kemiönsaarella kunta on ollut aktiivinen ja tiedottanut tuulivoimahankkeista yleisessä kokouksessa. Tarkoitus on, että kunnan asukkaita jatkossakin informoidaan ahkerasti hankkeen eri vaiheissa. Aktiivista tiedottamista ja avoimuutta pidetään Kemiönsaaren Vihreissä tärkeänä ja vääriä ennakkoluuloja karsivana toimena.
Luontoselvitykset tehtävä perusteellisesti
Tuulivoimaa suunniteltaessa asiantuntevien ja perusteellisten luontoselvityksien tekemiseen tulee erityisesti panostaa, kun alueilla tehdään ympäristövaikutusten arviointi. Kemiönsaaren kautta kautta kulkee yksi Varsinais-Suomen merkittävimmistä lintujen muuttoreiteistä ja myös lepäilevien lintujen, kuten hanhien ja petolintujen lukumäärät ovat suuria. Vaikutukset muuttolintuihin ja lepakoihin, niissäkin erityisesti muuttaviin, on syytä selvittää erittäin huolellisesti. Kemiönsaaren vireillä olevien hankkeiden yhteisvaikutukset tulee ottaa huomioon YVA:ta tehtäessä. Riittävien luonto- ja muiden selvitysten avulla voidaan tuulivoiman ja luonnonsuojelun tarpeet yhteensovittaa, muistuttaa Varsinais-Suomen piirin toiminnanjohtaja Anniina Lindqvist.
Cati Huhta uskoo, että myös tuulivoimahankkeiden luontoselvitykset tehdään hyvin, sillä Kemiönsaaren kunta on laatinut kestävän kehityksen ohjelman EKO-LOOGINEN, jonka tavoitteena on paikallisten energiaratkaisujen kehittämisen lisäksi mm. rakentaa luontoa ja kulttuurimaisemaa vaaliva elinympäristö. Kemiönsaaren vihreille sopii hyvin kunnan tavoite tehdä Kemiönsaaresta ympäristöasioiden edelläkävijä vuoteen 2020 mennessä. Tätä työtä paikalliset vihreät ovat mielellään tukemassa oman yhdistyksen toiminnalla, sillä ohjelman sisällön toteutuminen on suuri apu saaristoluonnon kestävän käytön edistämisessä ja sen suojelussa.
Lisätietoja Cati Huhta, 040-566 3976 ja Anniina Lindqvist, 050-313 9571
Ställningstagande
Egentliga Finlands Gröna: Naturvärdena bör beaktas vid utbyggnad av vindkraften
Landskapsfullmäktige beslöt 13.6.2011 påbörja dellandskapsplanen för vindkraft i Sydvästra Finland. Ändamålet med planen är att ange de områden, som är lämpligast för vindkraftproduktion i inlandet och på de stora öarna vid kusten. Med anledning av vindkraftföretagens och kommunsektorns intresse är det synnerligen aktuellt att ange områden för vindkraft i landskapsplanen.
De grönas modell för energiproduktionen ur förnybara energikällor, betonar en ökning av vindkraften och biobränslen. Det är nu ekonomiskt lönsamt att bygga vindkraft tack vare de stöd, som erhålles och utbyggnaden begränsas främst av en långsam tillståndsbehandling. Uppmärksamhet bör fästas vid hastigheten i tillståndsbehandlingen, men utan att pruta på miljöaspekter och medborgarnas rättigheter.
Vindkraften i medvind på Kimitoön
Vid kusten eller på Kimitoön blåser det mest enligt en utförd vindatlas. Egentliga Finlands förbunds utredning visar att det på Kimitoöns huvudö finns fyra större områden och flere mindre områden, som är lämpliga för vindkraftparker. Därför är planeringen av vindkraft för tillfället livlig på Kimitoön. Markägarna förhåller sig positivt till planerna, men det finns också motståndare. Bland annat är diskussionen om skyddsavstånden för tillfället livlig, berättar Cati Huhta, ordförande för De Gröna i Kimitoön.
Kimitoöns kommun har varit aktiv och informerat om vindkraftplanerna vid allmänna möten. Det är meningen att befolkningen fortlöpande informeras om de olika skedena i planeringen. Information och öppenhet är viktigt och härigenom kan fördomar undvikas, anser De Gröna i Kimitoön.
Naturinventeringarna bör göras grundligt
Vid planeringen av vindkraft är det synnerligen viktigt med sakkunniga och grundliga naturinventeringar. Detta betonas i synnerhet på Kimitoön, där en av Sydvästra Finlands mest betydande flyttstråk för fåglar går. Det är viktigt att mycket noggrannt utreda inverkan på flyttfåglarna och fladdermössen, i detta fall isynnerhet de som flyttar. Också samverkan mellan flere anhängiga projekt bör beaktas, påminner Egentliga Finlands verksamhetsledare Anniina Lindqvist.
Cati Huhta tror att också naturinventeringarna görs bra, för Kimitoöns kommun har gjort ett program för hållbar utveckling EKO-LOGISKT, vars målsättning är utveckling av lokala energilösningar. Kommunens mål med att göra Kimitoön till en föregångare i miljöfrågor fram till år 2020, passar De Gröna i Kimitoön mycket bra. De lokala gröna vill gärna stöda detta arbete via den egna föreningens verksamhet, emedan förverkligandet av innehållet i programmet är betydelsefullt för befrämjandet av en hållbar användning och skydd av skärgårdsnaturen.
