Lapsena unelmoin talosta takapihalla, autosta ja perheestä, johon kuuluisi puoliso, kaksi lasta ja koira. Enää en unelmoi. Unelmoinnin sijaan minua ahdistaa. Tulevaisuus suorastaan pelottaa. Ilmastomme lämpenee kovaa tahtia, yhteiskuntamme pyörii vastuuttomalla kulutuksella ja ruoantuotantomme on täysin kestämätöntä.

Aiemmat päättäjät ovat tehneet huonoja päätöksiä, joissa fokus on ollut nykyhetkessä tai korkeintaan seuraavassa vaalikaudessa. He ovat vieneet minulta sekä muilta nuorilta oikeuden unelmoida. Unelmoinnin sijaan meidän on keksittävä keinoja maapallon pelastamiseksi ja taisteltava kestämätöntä politiikkaa vastaan.

Keskustellessani kavereideni kanssa tulevaisuudesta seuraavat kysymykset toistuvat usein: Voinko koskaan hankkia lapsia ilman pelkoa siitä, että heidän elämänsä päättyy ennenaikaisesti ilmastokatastrofin myötä? Onko itsekästä unelmoida isosta talosta ja koirasta, kun minun harteillani on maapallon pelastaminen? Mihin kaikkeen minun on vain sopeuduttava siksi, ettei ilmastonmuutos ole ollut päättäjien mielestä tärkeä asia?

Valitettavasti emme ole näiden ajatusten kanssa yksin. Vuoden 2018 nuorisobarometrin ennakkotietojen mukaan nuorten huoli ilmastonmuutoksesta on kasvanut jyrkästi. Nuoria ahdistaa ilmaston lämpeneminen, pelko ruoan ja puhtaan veden loppumisesta sekä pelko ilmastosta johtuvien sotien ja kriisien ulottumisesta myös Suomeen.

Nykyisillä lapsilla ja nuorilla on syytäkin olla huolissaan ilmaston lämpenemisestä ja ympäristön saastumisesta. Maapallo on päästetty huonoon kuntoon, eikä asia ole tuntunut nykyisiä tai entisiä päättäjiä kiinnostavan, sillä asia ei suoranaisesti ehdi koskettaa heitä.

On helppoa siirtää ilmastopäätöksiä tulevaisuuteen, kun tietää, ettei itse joudu kärsimään ilmastonmuutoksen seurauksista. Vastuu on vieritetty tuleville sukupolville, mutta samalla on unohdettu, ettei näille sukupolville ole jätetty kovin hyviä mahdollisuuksia selvitä tästä haasteesta!

On paitsi typerää ja vastuutonta, myös äärimmäisen epäkunnioittavaa nuorten tulevaisuutta ajatellen, kuitata ilmastonmuutos vitsinä tai valeuutisena. Ilmastonmuutos on seuraavan vaalikauden tärkein yksittäinen kysymys, johon on löydettävä ratkaisu. Kaikenikäisten päättäjien kouluttaminen ja sitouttaminen ilmastotavoitteiden taakse on konkreettinen askel, jolla voimme pyrkiä kohti elinkelpoisempaa maapalloa.

Ilmaston nykytilaa ei voi pitää itsestäänselvyytenä, vaan nykytilan säilyttämisen eteen on tehtävä paljon työtä. Tästä lähtien kaikkien päätösten kohdalla on arvioitava ympäristö- ja ilmastovaikutukset.

Pian ei ole maapalloa, jolla tehdä päätöksiä. Menneisyyden päättäjät saivat rikottua paljon, ja nyt on korjaamisen ja uudelleenrakentamisen aika.

Haluan olla päättäjänä tekemässä rohkeita ja kunnianhimoisia päätöksiä, jotta meillä olisi maapallo jätettäväksi tuleville sukupolville. Vastuuttomien päättäjien ja päätösten aika on ohi. Meillä nuorilla pitää myös olla oikeus unelmoida tulevaisuudesta.

Haluan tulevaisuuteni takaisin. En vain omaa tulevaisuuttani, vaan myös muiden nuorten tulevaisuuden. Haluan, että kymmenien vuosien päästä syntyvät lapset uskaltavat ja voivat unelmoida tulevaisuudesta ilman pelkoa. Haluan vihdoinkin sen koiran, ja metsän, jossa kävellä koiran kanssa. Siksi olen mukana politiikassa.

Alina Heywood
Kirjoittaja on 20-vuotias varavaltuutettu ja nuorisolautakunnan jäsen, joka on aloittanut vaikuttamisen 15-vuotiaana Turun nuorisovaltuustossa.