Varsinais-Suomen vihreät nimesi viimeiset kaksi ehdokasta tammikuun 2022 aluevaaleihin kokouksessaan torstaina 9.12. Tämän myötä vihreillä on nyt Varsinais-Suomessa nimettynä täysi 98 aluevaaliehdokkaan lista.

Mika Helva tekee aluevaaleissa paluun politiikkaan. Mika on aiemmin edustanut vihreitä mm. Turun kaupunginvaltuustossa ja kaupunginhallituksessa.

– Kannan huolta nuorten syrjäytymisestä, joka helposti unohtuu, kun sotealueilla aletaan jakaa niukkuutta. Kouluissa työskentelevää ja koulujen kanssa yhteistyötä tekevää sotehenkilöstöä ei ole varaa vähentää, Helva toteaa.

Myös piirin puheenjohtaja Pekka Heikkilä on ehdokkaana. 

– Olen tyytyväinen siitä, että saimme kokoon täyden ehdokaslistan. Aluevaalityöryhmämme on onnistunut kokoamaan asiantuntevan, osaavan ja monipuolisen ehdokasryhmän.

Selkokeskus, joka on valtakunnallinen selkokielen asiantuntijakeskus, on myöntänyt selkotunnuksen Varsinais-Suomen vihreiden selkokieliselle aluevaaliohjelmalle. 

– On tärkeää, että kaikki hyvinvointialueen asukkaat tulevat tietoisiksi näiden vaalien tärkeydestä. Siksi vaaliohjelmamme on julkaistu suomen, ruotsin ja englannin lisäksi myös selkokielisenä, Pekka Heikkilä kertoo.

https://www.varsinaissuomenvihreat.fi/varsinais-suomen-vihreiden-aluevaaliohjelma-selkokielella/

 

Ehdokkaat (ikä vaalipäivänä 23.1.2022, ehdokkaan ilmoittama titteli, paikkakunta)

Pekka Heikkilä, 48, valtiotieteiden maisteri, biostatistikko, Raisio 

Mika Helva, 57, valtiotieteiden maisteri, Turku 

 

Lisätietoja:

piirijärjestön puheenjohtaja Pekka Heikkilä, p. 044 972 5051‬ ‭

toiminnanjohtaja Olli Välke, p. 050 328 6410

 

 

Aiemmin nimetyt ehdokkaat (ikä vaalipäivänä 23.1.2022, ehdokkaan ilmoittama titteli, paikkakunta)

 

Heidi Aaltonen, 37, sairaanhoitaja YAMK, osastonhoitaja, Raisio

Janina Andersson, 50, politices magister, toiminnanjohtaja, Turku

Monika Antikainen, 46, kulttuurisihteeri, filosofie magister, Rusko

Assi Askala, 29, regional business manager Europe, Lieto

Theresia Bilola, 39, politiikan tutkija, PhD Social Sciences, Turku

Anita Birstolin, 69, terveystieteen maisteri, psykoterapeutti, Turku

Sofia Engblom, 26, juristi, Turku

Panda Eriksson, sit., 30, sairaanhoitajaopiskelija, tasa-arvon ja yhdenvertaisuuden konsultti, Turku

Hanna Erjanti, 71, neurologian erikoislääkäri, omaishoitaja, Naantali

Heidi Haapala, 45, sairaanhoitaja, palveluesimies, Turku

 

Inari Harjuniemi, 27, psykologian maisteri, tutkija, Turku

Roda Hassan, 53, hyvinvointiyrittäjä, tulkki/kääntäjä (AMK), Turku

Jonas Heikkilä, 46, ledande miljöpedagog, ympäristökasvatuspäällikkö, Turku

Sampsa Heinonen, 57, agronomi, ylitarkastaja, Loimaa

Ari Hillgén, 57, puuseppäartesaaniopiskelija, vartija, Salo

Wolfgang Hirsch, 61, IT-testaaja, Turku

Paula Hoffrén, sit., 48, filosofian maisteri (kulttuurimaantiede), Kaarina

Päivi Huhtanen, 39, apulaisrehtori, oppilaanohjauksen lehtori, Kaarina

Arja Iho, 64, valtiotieteiden maisteri, johtava asiantuntija, Turku

Hanna Ilus, 39, palveluesimies, sairaanhoitaja, Lieto

 

Anni Ilvonen, 20, politiikan tutkimuksen opiskelija, Mynämäki

Miro Ilvonen, 24, valtiotieteiden opiskelija, osastonsihteeri, Turku

Juha Isotalo, 37, väitöskirjatutkija, yrittäjä, Turku

Kari Jakobsson, 41, diplomi-insinööri, yrittäjä, Turku

Pia Jalkanen, 46, kauppatieteiden maisteri, liiketalouden opettaja, Turku

Iina Jussilainen, 42, sairaanhoitaja YAMK, Turku

Elina Kajanto, 54, järjestelmäasiantuntija, sosionomi, Turku

Wilhelmiina Kallio, 49, hortonomi, IPM marjapromoottori, Salo

Thomas Karlsson, 48, valtiotieteiden maisteri, sosiaalityöntekijä, Lieto

Tiina Kiesi, 53, toimintaterapeutti, psykoterapeutti, Raisio

 

Laura Kilpiö, 41, äidinkielenopettaja, taidetyöläinen, Loimaa

Janna-Riia Koivu, 31, sairaanhoitaja, valtiotieteiden kandidaatti, Turku

Samuli Sako Koivulahti, 38, luova yrittäjä, Turku

Anni Kulmala, 40, sairaanhoitaja, YAMK-opiskelija, Turku

Tiina Kuosmanen, 49, lähihoitaja, sosionomi, Paimio

Rami Käkönen, 51, yrittäjä, Masku

Annika Laakso, 43, filosofian tohtori, tiedeviestijä, Turku

Jussi Laaksonen, 41, yrittäjä, Turku

Lassi Laine, 35, lääkäri, sairaanhoitaja, Turku

Pasi Lehti, 66, insinööri, eläkeläinen, Salo

 

Emmi Lehtinen, 36, koulutussuunnittelija, toimintaterapeutti (AMK), Turku

Essi Lindberg, 40, filosofian maisteri, viestintäpäällikkö, Turku

Riina Lumme, 29, valtiotieteiden kandidaatti, Turku

Riina Luopa, 32, koulupsykologi, psykologian maisteri, Turku

Sara Luotonen, 29, aineenopettajaopiskelija, Kaarina

Sauli Luttinen, 53, luonto-ohjaaja, graafinen suunnittelija AD, Parainen

Kati Lyytinen, 45, biologi (FT), artesaani, Pöytyä

Mari-Anne Mahkonen, 37, terveydenhoitaja YAMK, projektikoordinaattori, Turku

Iita Makkonen, 43, yhteisöpedagogi AMK, Turku

Hanna Manelius, 49, bioanalyytikko YAMK, projektipäällikkö, Turku

 

Marja-Liisa Mutka, 65, kirjastotoimenjohtaja, Laitila

Jakke Mäkelä, 49, filosofian tohtori, data scientist, Turku

Marjaana Mäkinen, 47, lastentautiopin tohtori (FT), tutkija, Turku

Sari Mäkiö, 33, kehityspäällikkö, terveystieteiden maisteri, Paimio

Selinä Nera, 21, hallintotieteiden ylioppilas, Turku

Päivi Niittyvaara, 45, sosionomi AMK, varhaiskasvatuksen opettaja, Parainen

Matti Nikama, 32, valtiotieteiden maisteri, väitöskirjatutkija, Turku

Metti Nordin, 60, yrittäjä, lavastaja, Vehmaa

Egon Nordström, 65, filosofian tohtori, eläkeläinen, Parainen

Konsta Nylander, 31, terveyskeskuslääkäri, Turku

 

Elina Okko, 29, diakoniatyöntekijä, Turku

Tuija Ollikkala, 65, fysioterapeutti, valtiotieteiden maisteri, Turku

Marjut Ollila, 40, yrittäjä, Turku

Jyri-Petteri Paloposki, 33, verkkopalveluyrittäjä, Turku

Jaana Parkkila, 59, työterveyshoitaja, tiimivalmentaja, Masku

Joanna Penttala, 24, insinööriopiskelija, lääketeknikko, Turku

Saija Porramo, 45, biologi (FM), uraohjaaja, Naantali

Veikko Pulkki, 21, lääketieteen ylioppilas, Turku

Familia Raittola, 34, sosiaalityön erityisohjaaja, sosionomi (AMK), Masku

Vesa-Pekka Rantalainen, 66, eläkeläinen, Turku

 

Elina Rantanen, 42, apulaispormestari, filosofian tohtori, Turku

Laura Rantanen, 42, toimittaja, viestintäpäällikkö, Turku

Siiri Rattasepp, 52, palveluohjaaja, opiskelija, Turku

Ragni Reichardt, 40, filosofian maisteri, Koski Tl

Henna Romu, 32, kiinteistönvälittäjä LKV, yrittäjä, Somero

Lea Räisänen, 59, luomuviljelijä, kirjanpitäjä, Kemiönsaari

Kari Saarinen, 61, filosofian maisteri, musiikkiterapeutti, Salo

Jenni Salakari, 49, työkykykoordinaattori, sosiaaliohjaaja, Salo

Niko Sandberg, 21, opiskelija, Turku

Ville Savonlahti, 39, pokeriammattilainen, opiskelija (HuK), Lieto

 

Sakari Seespuro, 20, IT-asiantuntija, Turku

Mikaela Sundqvist, 39, ympäristöbiologi, filosofie magister, Turku

Tuula Suomi, 71, tekninen dokumentoija, eläkeläinen, Raisio

Elena Svahn, 42, ekonomi, Turku

Helena Särkijärvi, 48, filosofian maisteri, sosiaali- ja terveysopiston opettaja, Parainen

Tiia-Mari Tiittanen, 35, opiskelija, sosiaalihuollon ohjaaja, Paimio

Heidi Tuimala, 43, järjestösihteeri, restonomi YAMK, Lieto

Jussi Tuimala, 39, kasvatustieteen maisteri, rehtori, Turku

Meri-Salla Tuominen, 32, sairaanhoitajaopiskelija, Mynämäki

Ritva Uhinki, 82, psykologi, tietokirjailija, Turku

 

Outi Vainio, 67, eläinlääkäri, professori emerita, Turku

Ville Vaurola, 40, filosofian maisteri, ekologi, Turku

Sofia Virta, 31, kansanedustaja, terapia- ja opetusalan yrittäjä, Kaarina

Jukka Väisänen, 44, opintoneuvoja, kasvatustieteen kandidaatti, Turku

Tommi Väyrynen, 43, mielenterveys- ja opiskeluyhteisötyön johtava ylilääkäri, Turku

Karl Åkerman, 71, lääkäri, professori emeritus, Parainen