Vihreät on nimennyt Varsinais-Suomessa ensimmäiseksi eduskuntavaaliehdokkakseen 2.4.2023 käytäviin eduskuntavaaleihin kaarinalaisen kansanedustaja Sofia Virran.

Sofia Virta, 31, on ensimmäisen kauden kansanedustaja, Varsinais-Suomen aluevaltuutettu ja Kaarinan kaupunginvaltuutettu.

– Olen kiitollinen vihreiltä saamastani luottamuksesta. Kuluneella kaudella kertynyt kokemus isojen asioiden kuten sote-uudistuksen, pandemian ja nyt muuttuneen turvallisuustilanteen äärellä ovat antaneet valmiuksia puolustaa tärkeitä asioita yhä vaikuttavammin. Työni eduskunnassa on kesken. Selvää kuitenkin on, että turvallisen lapsuuden ja ehjän nuoruuden puolustamiselle tai mielenterveydestä, eläinten oikeuksista ja yrittäjyyden edellytyksistä puhumiselle on jatkossakin vähintään yhtä paljon tarvetta.

Varsinais-Suomen vihreät nimesivät ensimmäisen kansanedustajaehdokkaan kevätkokouksessaan 2.4.2022 Kaarinassa. Vihreät asettavat Varsinais-Suomessa eduskuntavaaleihin täyden listan. Pääosa ehdokkaista nimetään lokakuussa, vihreiden varsinaissuomalaisille jäsenille tehtävän jäsenkyselyn perusteella.

Lisätietoja:
kansanedustaja Sofia Virta, p. 050 514 0186
Varsinais-Suomen vihreiden puheenjohtaja Pekka Heikkilä, p. ‭044 972 5051